Shortlist

Media Mediasta

Yleltä YT-varoitus, kädenojennus tuotantoyhtiöille

Kuva: Yle

Yleisradio ilmoitti tänään kertovansa lähiaikoina yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämisestä. Toimet voivat Ylen mukaan johtaa jopa reilun 150 työsuhteen vähennykseen yhtiön Helsingin ja Tampereen Tuotanto- ja Design –osastoilla.

Samalla Yle tarkensi suunnitelmiaan kotimaisen draamatuotannon ostamisen lisäämiseksi, mistä valtionyhtiö kertoi syyskuussa. Ulkoisen tuotannon lisääminen on osa suurempaa muutostyötä. Yle ilmoitti siirtävänsä 15–20 prosenttia resursseistaan ”uusille alueille” vuosien 2017–2020 aikana.

Yle, jonka vuoden 2015 liikevaihto oli 467,8 miljoonaa euroa, ilmoitti kohdentavansa seuraavan neljän vuoden aikana 20 miljoonaa euroa ”uuden kotimaisen draaman kehittämiseen ja hankintaan”.

”Se tarkoittaa, että neljässä vuodessa ostetaankin viiden vuoden verran. Se on selvä lisäys”, Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen sanoi Helsingin Sanomille syyskuussa.

Osa muutospaineesta johtuu kansanedustaja Arto Satosen (kok) johtaman parlamentaarisen työryhmän kesäkuussa antamista suosituksista. Yle haluaa myös kasvattaa markkinaosuuttaan digitaalisissa kanavissa, ja pyrkii tavoittamaan entistä paremmin erityisesti nuoria.

Viiden miljoonan euron vuosittainen lisäys riippumattomille suomalaisille tuotantoyhtiöille tulee kiinnostavana hetkenä. Televisio elää maailmalla kultakauttaan. Sekä katsojamäärät että kassavirrat ovat korkeammalla tasolla kuin koskaan – tosin epäilyjä hiipumisestakin on esitetty.

Tänä vuonna ainakin kaksi tunnettua suomalaista tuotantoyhtiötä on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin. Perinteinen dokumenttituottaja ja MTV:n yhteistyökumppani Franck Media (2015 liikevaihto 1,4 milj. €) hakeutui syksyllä konkurssiin. Yhtiö kärsi kertomansa mukaan MTV:n laskeneesta kasteluosuudesta. Helsingin Sanomat raportoi syyskuussa Fisher King Productionin (2015 liikevaihto 3,0 milj. €) talousvaikeuksista. Yhtiö on toteuttanut Yleisradiolle kansainväliseen levitykseen tähtäävän, viime viikolla käynnistyneen ja miljoonayleisön keränneen draamasarja Sorjosen.

Suomalaisia televisio- ja elokuvatuotantoyhtiöitä edustava SATU ry arvioi vuonna 2013 jäsentensä yhteenlasketuksi tv-liikevaihdoksi 96 miljoonaa euroa. Samana vuonna 10 suurimman suomalaisen tuotantoyhtiön yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 80 miljoonaa euroa.

Tänään myös MTV:n uutistuotantofirma Mediahub Helsinki ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut. MTV Uutisten päätoimittaja ja Mediahubin toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kertoo tiedotteessa, että MTV Uutiset on joutunut vähentämään tilaamansa sisällön määrää. Yhtiöt kertovat myös, että Mediahub siirtyy suoraan MTV:n emoyhtiön, ruotsalaisen Bonnierin Broadcastingin, omistukseen.