Shortlist

Media Mediasta

Televisio ei hellitä otteestaan – katseluminuutit nousivat 2016

Televisiokatselua Suomessa mittaava Finnpanel julkisti viime viikolla vuoden 2016 lukuja suomalaisten videoviihteen kulutuksesta. Vuonna 2016 Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan televisiota katseltiin lähes kolme tuntia (2 h 52 min) vuorokaudessa, keskimäärin minuutin enemmän kuin vuonna 2015.

Valtaosa suomalaisen mediapäivästä kuluu yhän television katselussa. Kun mukaan laskee nettikatselun videopalveluista, on video mediaryhmänä käyttöminuuteiltaan jo ylivertainen muihin nähden. 

Finnpanel, MTV, Nelonen ja Yle ovat sopineet tv-mittauksen laajentamisesta siten että mittauksen piiriin saadaan yhteismitallisesti myös Areenan, MTV Katsomon ja Ruudun katselu.

– Isoja tapahtumia sekä tv:ssä että verkossa olivat viime vuonna mm. jalkapallon MM-kisat, Rion olympialaiset, USA:n presidentin vaalit ja Itsenäisyyspäivän ohjelmat. Keskusteluihin nousivat vuonna 2016 myös esimerkiksi MOT:n Panama-papereita käsitellyt jakso, Sekasin -draamasarjan mielenterveyschat nuorille sekä kotimainen rikosdraamasarja Sorjonen, kertoo Ylen päällikkö Eija Moisala.

– Lanseerasimme Koko ilta kotimaista -konseptin syksyllä ja saimme katseluosuutemme hienoon nousuun. MTV3 on ja pysyy suomalaiset laajimmin tavoittavana ja katsotuimpana kaupallisena kanavana. MTV3:n asema suomalaisten arjessa on vahva suositun uutis- ja urheilutarjonnan, päivittäisdraaman sekä koko perheen viihteen ansiosta. Kanavistamme Sub palvelee erityisesti 15–44-vuotiaita, jotka tavoitamme myös MTV Katsomossa. Salkkareista lähtöisin oleva Pihlajakadun tuhmat tädit -spin-off nousi suosituimmaksi vain netissä esitetyksi sarjaksi, avaa kanavan vuotta MTV Oy:n tutkimusjohtaja Taina Mecklin.

Nelosen katsojaosuus kasvoi koko vuoden ajan ja nousi neljännellä neljänneksellä 35,8 prosenttiin edellisvuoden vastaavan jakson 32,6 prosentista.

– Vuosi 2016 oli historiallisen menestyksekäs Nelonen Median televisiolle. Olimme markkinajohtaja monena kuukautena ydinkohderyhmässämme alle 45-vuotiaissa. Tähän menestykseen meidät siivitti nelipäiväinen viikonloppu, isot kotimaiset viihdeohjelmat ja systemaattinen yhteistyö yleisöä kiinnostavien tähtien kanssa. Kuin kirsikkana kakun päällä Haluatko miljonääriksi? teki Nelosella kaikkien aikojen katsojaennätyksen, Nelonen Median Insights & Planning Manager Kati Alijoki kertoo.