Shortlist

Media Mediasta

Sami Tenkanen Bauer Median toimitusjohtajaksi

Nelonen Median radioiden johtaja Sami Tenkanen korvaa syyskuussa toimitusjohtajan tehtävät jättäneen Leena Puntilan, kertovat Bauer Media (2015 liikevaihto 17 milj. €) ja Nelonen Median omistava Sanoman Media Finland (2015 liikevaihto 572,8 milj. €) tiedotteissaan (Sanoma, Bauer). Puntila on aiemmin ilmoittanut jatkavansa Bauer Mediassa johdon konsulttina ja neuvonantajana.

Tenkasella on takanaan pitkä radioura. Hänet muistetaan muun muassa NRJ:n suositusta Tenkasen aamushowsta. NRJ:n ohjelmajohtajan paikalta hän siirtyi vuonna 2007 Nelonen Median ohjelmapäälliköksi, edeten sisältöjohtajaksi ja viimeiseksi radioiden johtajaksi.

“Uudet haasteet ja mahdollisuudet innostavat suuresti. Olo on totta kai hiukan haikea, mutta hyvillä mielin voin lähteä, koska Nelonen Median radiokanavat ovat hyvässä kunnossa ja nyt on hyvä tilanne lähteä tarkistamaan ruohon väitetty vihreys aidan toisella puolella”, toteaa Tenkanen Bauerin tiedotteessa.

Tenkasen Nelonen Median radioiden johtajana korvaa Jussi Suvanto, kertoo Sanoma tiedotteessaan. Suvanto siirtyy tehtäväänsä Nelonen Median ilmiöistä ja urheilutuotannoista vastaavan johtajan paikalta. Samassa yhteydessä Johannes Saukko nimitetään Nelonen Median radioiden sisältöjohtajaksi. Saukko toimi aiemmin Nelonen Median radioiden digital managerina.

”Olemme Samin kanssa saaneet aikaan hienon menestystarinan Nelonen Median radioissa ja haluan toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa”, sanoo Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso Sanoman tiedotteessa.

Radioita mittaavan Finnpanelin mukaan vuonna 2015 Bauer Median kanavien osuus kaikesta suomalaisten radiokuuntelusta oli 22 % ja Nelonen Median 17 %. Kaupallisten radiokanavien kuuntelusta Nelonen Median osuus on mainostajille tärkeässä 25–44-vuotiaiden kohderyhmässä 52,8 %.

Nelosen Nelosen kanavia ovat muun muassa kuunnelluin kaupallinen kanava Suomipop, Aalto, Rock ja Loop. Bauerin omistuksessa ovat muun muassa Nova, Iskelmä, Kiss ja City.