Shortlist

Media Mediasta

Kolumni: Piikki lihassa

Joskus pidin itseäni optimistina. Uskoin kaikkeen mitä lehdissä kirjoitettiin. Rakastin vinkki-, fakta- ja ennustelistoja. Uskoin, että kaikki maailman ongelmat voidaan ratkaista digitalisoitumisella ja sosiaalisella medialla. Huomaan nykyään kaipaavani tuota aikaa.

Mietin nyt mikä tappoi optimismini: ajan kuluminen, oma kehitys vai ympäristö. Olen alkanut maalata piruja seinille. Heristän heti etusormeani, kun joku mainitsee esimerkiksi sosiaalisen, digitaalisen, mobiilin, natiivin tai content-pohjaisen ratkaisun. Toisinaan tuntuu siltä, että ympäröivä maailma on ajanut minusta ohi, ja että puheeni markkinoinnin ja myynnin yhteydestä, printin tehokkuudeta, aivojen muuttumattomuudesta ja ajattelun pysyvyydestä ovat vain keinoja roikkua mukana vielä hetken pidempään. Toisinaan olen sitä mieltä, että kaikki muut ovat stressaantuneita idiootteja, jotka joko eivät pysty tai ehdi ottamaan selvää asioista.

Tämä blogi tulee siis joko osoittautumaan dinosauruksen viimeiseksi henkäykseksi (sanotaan että mainosala saa ihmisen vanhenemaan nopeasti) tai sitten siitä tulee hengähdyspaikka, joka tarjoaa pureskeltavaa henkilöltä, joka saa palkkaa siitä, että istuu huoneessaan analysoimassa ja miettimässä markkinoinnin vaikuttavuutta.

Toiveeni on, että me kaikki heräämme maailmaan, joka on vähemmän stressaantunut ja fiksumpi. Sellaiseen, jossa meillä on tietoa ja aikaa vähät välittää listoista. Sellaiseen, jossa lakkaamme juoksemasta konsulttien trendien perässä ja kieltäydymme hyväksymästä valheellisia lukuja, joita levitellään koska ne näyttävät kivoilta paperilla (lue: kalvot).

Itse heräsin pari kuukautta sitten, kun kotisivuillani kävi kuukausittain noin 2000 uniikkia vierailijaa. Olin tyytyväinen. Tasaisesti kasvaneet kävijämäärät olivat saaneet minut unohtamaan mittasuhteet – tokihan periferiassa sijaitsevan tutkijan sivut kiinnostavat kuukausittain 2000 henkilöä. Ei edes se, että 80 prosenttia liikenteestä tuli Yhdysvalloista, saanut minua epäilemään. Havainnoimani kävijämäärä teki minut ylpeäksi, ja niin päätin luopua ruotsinkielisistä sivuista ja ryhtyä kirjoittamaan englanniksi. Onhan tärkeää olla siellä missä kohderyhmäkin! Nyt, paljon myöhemmin, kun roskapostirobotit ja botit eivät enää paisuta kävijätietojani, olen havahtunut siihen todellisuuteen, että minun vaivalla hankittu kävijäjoukkoni onkin oikeastaan 50 henkilön luokkaa. Heistä kukaan ei halua uutiskirjettäni. Kukaan ei käy lukemassa artikkeleitani ja tuskin kukaan painaa sivuillani sosiaalisen median nappeja. Jumiuduin uskomaan omaan erinomaisuuteeni ja siihen, että minulla oli yleisö, joka halusi kuulla ja lukea juuri minua. Kaikille meille käy joskus näin.

Kun aloitin tutkijana, eräs kollegani sanoi, että tutkijan on oltava piikki lihassa. Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, huomaan, että olen tullut riittävän teräväksi piikiksi. Toivottavasti sellaiseksi piikiksi, joka saa enemmän kuin 50 lukijaa.

”Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.”

(Paavali, Uusi testamentti, 2. Kor. 12:7)

Kirjoittaja on Tukholman kauppakorkeakoulun tutkija, joka on erikoistunut kuluttajakäyttäytymisen ja mainonnan tutkimiseen. Hän on julkaissut kaksi kirjaa Kontroll – Effektiv kommunikation och kampen om våra tankar ja Värdet av Konst, väitöskirjan Understanding Advertising Creativity. Modig on myös ruotsalaisen Dagens Median kolumnisti. Hänen artikkeleitaan on julkaistu muun muassa Journal of Advertising, International Journal of Advertising, Journal of Product & Brand Management ja Advances in Consumer Research –tiedejulkaisuissa. Modig on myös suosittu luennoitsija ja kouluttaja. Viimeksi hänet nähtiin Suomessa puhumassa Sanoman järjestämässä Get tomorrow –tapahtumassa.